Mie olen Iisu

Eletään vappuviikkoa vuonna 2021 ja koronakurimus vain jatkuu. Toivoa on jo ilmassa, mutta paluu takaisin tavalliseen arkeeni näyttää tapahtuvan vasta syyskuussa. Sitä ennen katselen ikkunoistani metsämaisemaa Kerimäellä, Itä-Savon sydämessä. Rintamamiestalon vanhat, ränsistyneet ikkunat läpäisevät lintujen konsertin heti aamusta. Täällä on hyvä olla ja uppoutua opintojen tässä vaiheessa blogipostaukseen sosiaalisen median ohjeistuksista.  Tehtävänäni on siis syventyä organisaatioiden sosiaalisen median ohjeistuksiin ja pohtia niiden olemassaolon merkityksiä ja vaikutuksia. Kirjoittamani tekstit ovat omia mielipiteitäni ja vastaan niistä itse. Työskentelen museoalalla, mutta en halua tuoda esille organisaatiota tarkemmin. Hyväksyt sen varmaan lukijanani?  Yritin etsiä tietoa kulttuurialan toimijoiden some ohjeistuksista työntekijöilleen, mutta huonolla menestyksellä. Kertooko se omasta taitamattomuudestani löytää verkosta some ohjeistuksia vai siitä, että yhteisöt ja yritykset...

Sosiaalinen media on uudistanut johtamista, esimiestyötä ja organisaatiokulttuureita viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja alkaa olla jo vaikea muistaa aikaa ennen somea. Omassa museoalan organisaatiossamme tärkein sisäisen viestinnän kanava intra, perustettiin reilun kymmenen vuotta sitten, mutta kaupungin intranetin alaisena järjestelmä oli kankea. Oman intran aikakausi alkoi kolmisen vuotta sitten, tuoden mukanaan teamsit, omat työtilat ym. uudet työkalut. Herää kysymys, mitenkähän korona ajasta olisi selvitty ilman näitä viestintäkanavia?  Digitalisaatio on mahdollistanut uudenlaiset työnteon tavat, mutta samalla se on tuonut meille valtavasti tietoa saataville ja haasteen omaksua ja hallita kaikkea tietoa. Mikä tieto on minun työtehtävieni kannalta tärkeää ja mitä minun on välitettävä eteenpäin? Sisäisten sosiaalisen median palveluiden käyttämistä edellytetään jo kaikissa työtehtävissä, mutta entä sitten ulkoisten käyttämisen pakko? Onko työssään menestyvän ja työnantajan a...

Blogin perustaminen piti olla jännittävä ja innostava uusi juttu. No ei ollut. Siitä tulikin henkinen haaste ja ihan vain siitä syystä, että saanko kirjoitettua julkisesti omaa tekstiä. Päivät ja viikot kuluivat ja toisen blogitekstin kirjoittamisen aloittaminen tuntui entistä vaikeammalta. Samaan aikaan tuskailin gradutekstiä kirjoittaessani tyhjän paperin kammoa ja viimein sekin tuli selätettyä. Siitä pääsin eroon ihan vain kirjoittamalla sisältöä omin sanoin miettimättä sen enempää. Ja heti seuraavana päivänä lisää. Kunnes tuli tunne siitä, että kyllä tästä jotain tulee. Kirjoittaminen on minulle henkisten esteiden ylittämistä ja jaksan ihmetellä mistä kaikki kumpuaa, vaikka kirjoittaminen on aina ollut voimaannuttavaa kouluajoista lähtien. Kirjoittamisen vaikeuksien selättämiseen tarvitsen sisäistä tsemppaajaa, joka tainnuttaa kriittisen puoleni. Nyt se on toistaiseksi painettu tainnoksiin. Huh. Opiskelujen jatkaminen tässä kaikin puolin mukavassa keski-iän vaiheessa on ollut lop...